CABI:n ja Africa Soil Health Consortiumin Pest and disease manual kuvaa yli 50 tuholaista ja tautia kymmenellä ruokakasvilla. Tällä sivulla verrataan sen raportoimia satotappioita, arvioidaan lukujen luotettavuutta ja käydään läpi, mikä siitä pätee Suomen pelloilla ja EU:n sääntelyssä.
Kasvinterveyden tutkimusryhmä, Vaaranmaan yliopisto
Kasalain Consortium -tutkimushanke, raporttisarja 3/2026
Julkaistu 1.3.2026
Käsikirja on tarkoitettu neuvojille ja muille, jotka tarvitsevat selkeää ja käytännöllistä tietoa pienviljelijöiden tärkeimpien ruokakasvien tuholaisista ja taudeista (ASHC 2015, s. 6). Tietokortit perustuvat Eric Boan, Erica Chernohin ja Grahame Jacksonin kirjoittamiin faktalehtisiin (s. 3). Jokainen kortti etenee samassa järjestyksessä: tunnusmerkit, ennaltaehkäisy, torjunta viljelyteknisin ja kemiallisin keinoin, aiheuttaja, vaikutukset ja levinneisyys.
Kirjan runkona on integroitu kasvinsuojelu (IPM) neljässä vaiheessa: tunnistaminen, ennaltaehkäisy, seuranta ja torjunta. Torjunta-aineisiin turvaudutaan vasta, kun muut keinot eivät riitä (s. 7). Pellon tarkastukseen neuvotaan M-kirjaimen muotoinen kävelyreitti, jotta myös lohkon keskiosa tulee katsottua (s. 7).
Kaavioon on koottu kunkin tietokortin vaikutuksia käsittelevän osion satotappioluvut. Tumma jana on raportoitu vaihteluväli. Vaalea jana nollasta kertoo, että luku on annettu vain ylärajana (”jopa X %”). Pisteen väri kertoo, miten suoraan sama ongelma koskee Suomea.
Luvut ovat eri maista ja vuosilta, ja ne on mitattu eri tavoin (kenttäkokeet, kyselyt, epidemiavuodet). Ne eivät siis ole suoraan vertailukelpoisia; katso havainnot alla. Vie osoitin rivin päälle, niin näet lähdesivun ja tarkan luvun.
Käsikirja yhdistää yksittäisiä kenttätutkimuksia, epidemiavuosien arvioita ja kansallisia keskiarvoja. Riisin nokitaudin tappiot vaihtelevat Norsunluurannikolla 0,5–59 % ja Liberiassa ne ovat 77 % (s. 42). Kvelea-lintujen kansallinen tappio voi jäädä alle 5 %:iin, vaikka yksittäinen viljelijä menettäisi koko satonsa (s. 46). Ylärajat kertovat riskistä, eivät tavallisesta vuodesta.
Virustauteihin ei ole kemiallista torjuntaa, ja kirja toteaa useaan kertaan, että vektorihyönteisten ruiskutus on tehotonta, koska kirva ehtii levittää viruksen ennen kuolemaansa (s. 68, 118). Maniokin mosaiikkitaudin kohdalla vektoritorjunnan hyödyksi arvioidaan ”vähän jos lainkaan” (s. 108). Tehoavat keinot ovat terve lisäysmateriaali ja kestävät lajikkeet.
Bataatin virustauti aiheuttaa alttiille lajikkeille 50–90 % tappiot. Kun viljelijät siirtyivät kestäviin lajikkeisiin, oireita on enää 10–20 %:ssa kasveista. Todellinen haitta on siksi epäsuora: kestävät lajikkeet tuottavat vähemmän (s. 112). Samaa kehitystä näkyy lehmänherneen taudeissa (s. 80, 82).
Lähes joka toisessa kortissa todetaan, että torjunta-aineet ovat pienviljelijälle liian kalliita tai niitä ei ole saatavilla. Maapähkinän lehtilaikku ja ruoste vaativat 6–8 ruiskutusta, mikä ei kirjan mukaan todennäköisesti kannata (s. 72). Mustan sigatokan torjunta vie noin 30 % banaanin kaupallisen tuotannon kustannuksista (s. 128).
Helicoverpa armigera on tullut resistentiksi pyretroideille (s. 18), banaanikärsäkäs useille fosfori- ja karbamaattiyhdisteille (s. 126), ja metalaksyyliä kehotetaan välttämään perunarutossa resistenssin vuoksi (s. 120). Ratkaisuksi kirja neuvoo vuorottelemaan vaikutustapoja, kuten Suomessakin tehdään.
Puutuhka jamssin pistokkailla on tutkimuksissa ollut yhtä tehokas kuin kemialliset valmisteet (s. 96), ja chilijauhe torjuu jamssikoita (s. 98). Push-pull-viljelyssä desmodium karkottaa varrenporaajia, norsunheinä houkuttelee ne pois pellolta ja desmodium tukahduttaa lisäksi Striga-loiskasvia (s. 14).
Useimmat käsikirjan eliöistä ovat trooppisia, eivätkä ne selviäisi Suomen talvesta. Noin viidennes korteista käsittelee kuitenkin taudinaiheuttajia, joita esiintyy myös Euroopassa, ja monet torjunnan periaatteet sopivat sellaisinaan meillekin.
Moni kirjassa mainittu tehoaine ei ole enää sallittu EU:ssa. Taulukko näyttää hyväksynnän tehoaineen tasolla. Suomessa valmisteen täytyy lisäksi olla Tukesin rekisterissä juuri siihen käyttöön, ja käyttäjällä on oltava voimassa oleva kasvinsuojelututkinto.
| Tehoaine | Käyttö käsikirjassa | EU-tila | Huomio |
|---|---|---|---|
| mankotsebi | perunarutto, sigatoka, lehtilaikut (s. 120, 128) | Ei sallittu | Hyväksyntää ei uusittu, käyttö päättyi 2022. |
| klorotaloniili | maapähkinän ruoste ja lehtilaikku (s. 72, 78) | Ei sallittu | Hyväksyntää ei uusittu 2019. |
| dimetoaatti | varrenporaajat, ripsiäiset (s. 20, 60) | Ei sallittu | Hyväksyntää ei uusittu 2019. |
| trikhlorfoni | maissin varrenporaajat (s. 14) | Ei sallittu | Fosforihappoesteri. |
| fentioni | kvelea-linnut (s. 46) | Ei sallittu | Tappaa myös muita lintuja, kuten kirja itse toteaa. |
| aldriini, dieldriini, endosulfaani, karbofuraani | jamssikuoriainen, aiempi käyttö (s. 96) | Kielletty | Kirja kehottaa olemaan suosittelematta näitä. |
| imidaklopridi, fiproniili | banaanikärsäkäs (s. 126) | Ei sallittu | Riski pölyttäjille. |
| dimetomorfi | perunarutto (s. 120) | Ei sallittu | Hyväksyntää ei uusittu 2024. |
| kuparivalmisteet | bakteeritaudit, antraknoosi (s. 64–70) | Sallittu, korvattava | Korvattavien aineiden listalla, käyttömääriä rajoitettu. |
| metalaksyyli-M | härmät, perunarutto (s. 34, 38, 120) | Sallittu | Kirja varoittaa resistenssistä perunarutossa. |
| kaptaani | siemenkäsittely (s. 34, 64, 114) | Sallittu | |
| simoksaniili, tsoksamidi | perunarutto (s. 120) | Sallittu | Yleisiä suomalaisissa ruttovalmisteissa. |
| atsoksistrobiini, tebukonatsoli | sigatoka, nokitauti (s. 42, 128) | Sallittu | |
| deltametriini, sypermetriini, lambda-syhalotriini | jamssituholaiset, ripsiäiset (s. 60, 96–98) | Sallittu | Pyretroideja, joissa on resistenssiriski. |
| spinosadi, Bacillus thuringiensis, Beauveria bassiana, atsadiraktiini | biologiset ja kasviperäiset (s. 18, 54, 60) | Sallittu | Tehoaineina sallittuja myös luomussa. |
| fosfiini | varastokaasutus (s. 22, 54) | Sallittu | Vain koulutetuille ammattilaisille. |
Hyväksyntätila on vuoden 2025 tiedoista ja muuttuu ajan myötä. Tarkista ajantasainen tieto Tukesin kasvinsuojeluainerekisteristä ja EU:n torjunta-ainetietokannasta ennen käyttöä. Kirjan WHO:n värikoodatut vaaraluokat (s. 9) korvautuvat EU:ssa CLP-asetuksen varoitusmerkeillä.
Kirjan IPM-malli on käytännössä sama kuin EU:n puitedirektiivin 2009/128/EY yleiset periaatteet, joita suomalaisten ammattiviljelijöiden on noudatettu vuodesta 2014 lähtien. Erot syntyvät resursseista ja sääntelystä.
Kirjan vahvuus ovat edulliset keinot, jotka perustuvat ekologisiin mekanismeihin. EU:n tehoainevalikoiman kaventuessa samat periaatteet painavat Suomessakin yhä enemmän: houkutus- ja karkotuskasvit sekä suojakaistat, biologiset valmisteet, lajikevalinta ja terve lisäysmateriaali. Toisaalta kirja näyttää, mitä tapahtuu ilman toimivaa kasvinterveysvalvontaa ja sertifioitua siementä. Riisin keltalaikkuvirus levisi 25 vuodessa koko Länsi- ja Keski-Afrikkaan (s. 44).
Africa Soil Health Consortium. (2015). Pest and disease manual. Crop pests and diseases: A manual on the most important pests and diseases of the major food crops grown by smallholder farmers in Africa. Nairobi: Africa Soil Health Consortium; CAB International. ISBN 978-1-78064-819-4 (e-kirja), 978-1-78064-818-7 (nidottu). Tietokorttien kirjoittajat E. Boa, E. Chernoh ja G. Jackson. researchgate.net/publication/282278884_Pest_and_disease_manual
Julkaisun oma viiteohje: ”Pest and disease manual. Africa Soil Health Consortium, Nairobi, August 2015.” Tekstin viitteet ovat muotoa (ASHC 2015, s. X), jossa X on kirjan painettu sivunumero.
Suomea koskevat tulkinnat ovat Vaaranmaan yliopiston kasvinterveyden tutkimusryhmän, eivät käsikirjan. Analyysi on laadittu osana Kasalain Consortium -tutkimushanketta, joka tarkastelee trooppisten kasvinsuojelukäytäntöjen soveltuvuutta pohjoisiin viljelyolosuhteisiin. Säädös- ja hyväksyntätiedot kannattaa tarkistaa ajantasaisista lähteistä.